”Se on se asenne, joka ratkaisee”, Yrittäjyys on jatkuvaa kouluttautumista ja oppimista

Yrittäjä, KM Sirpa Väisänen Kuopiosta innostui välittömästi Taitoban Taitotreenikoulutuksesta siitä kuultuaan. Sirpa tarjoaa omassa yrityksessään ratkaisukeskeistä neuropsykiatrista valmennusta, erilaisia koulutuspalveluita sekä lähihoitajan toimenkuvaan kuuluvia hoivapalveluita. Työntekijöitä yrityksellä on yrittäjän lisäksi kaksi, kausittain voi olla lisäksi 1-3 työntekijää.

Sirpaa on ohjannut aina halu kehittyä ja kehittää hoiva- ja valmennuspalveluita sekä koulutuksiaan asiakaslähtöisemmiksi. Työ on itsenäistä, mutta paljon myös verkostoyhteistyötä eri tahojen ja toimijoiden kanssa. Työote on empaattinen ja sitä ohjaavat eettiset arvot.

kuva Sirpa Väisänen

Työtä ohjaa Ratkaisukeskeisyys

Sirpan työn tarkoitus on tukea asiakasta löytämään omat vahvuutensa ja selviytymiskeinonsa, asiakkaan tilanteet ja tarpeet huomioon ottaen - ratkaisukeskeisesti. Ratkaisukeskeisyys ohjaa hänen päivittäistä työtään. Sirpa on vahva havainnoimaan. Monesti työssä tulee esille ensin seuraus ja sitten pohditaan syitä ja pyritään löytämään tilanteisiin sopivat ratkaisut - joskus käytäntö on ensin ja sitten pohditaan teoriaa.

Yrittäjyys on jatkuvaa kouluttautumista ja oppimista. Oppimista tapahtuu myös asiakaskontakteissa. ”Se on se asenne, joka ratkaisee”, toteaa Sirpa.

Tällä hetkellä Sirpalla on suunnitelmissa kaksikin koulutusta, perhehoidon valmennuskoulutus sekä TaitoBa:n järjestämä Taitotreenit-koulutus.

aika edetä Seuraavalle tasolle

Omassa nepsy-valmentajan koulutuksessaan sekä seuratessaan eri vuosina työntekijöidensä nepsy-valmentajien koulutuksia Sirpa on saanut vankan pohjan ammatilliselle kehittymiselleen ja työlleen jokapäiväisessä arjessaan. Kuitenkin nyt on tullut aika saattaa omaa ammatillisuuttaan ”to the next level”, kuten hän tulevaa Taitotreeni-koulutusta kuvaa. Ratkaisukeskeinen työote on kantanut häntä työssään jo vuosikymmenien ajan, jo  yliopisto ajoilta. 

Yrittäjällä on vuosien saatossa tullut mukavasti työkalupakkiin työkaluja, mutta välillä on aika  tarkastella niiden kuntoa ja ehkäpä uusia tai hioa joitain.

Taitotreenien koulutuskuvauksesta tuli vahvistus, että siellä on juurikin niitä ”timantteja”, joita kannattaa hioa: mm. ratkaisukeskeisyyden uudet suunnat, ratkaisukeskeinen kieli, yhteisöohjautuvuus, erityisesti näkökulman vaihtaminen, ihanat ihmekysymykset, palautteen antamisen taito, kriisit ja odottamattomat tilanteet (aina sattuu ja tapahtuu), sekä tilallinen ja kehollinen ratkaisukeskeisyys, unohtamatta tunteita. Nämä ovat elementtejä, joita esiintyy yrittäjän työssä.

Sirpa haluaa kirkastaa teoriapohjaansa ja käytännön taitoja,  jotta hän voi hyödyntää päivitettyä osaamistaan tulevissa asiakastapaamisissaan.

Sirpa odottaa innostuneena tulevia koulutuksiaan, joissa kollegiaalisuus on myös vahvasti mukana. Ennen näitä on tiedossa pientä lomailua ja rakkaustankkausta ihanien mummon mussukoiden kanssa.  ”Kolmeviikkoista pienokaista sylitellen palautuminen arjen työstä on takuuvarmaa.” Sirpa kiteyttää lopuksi.

Tarinaa varten on käyty keskustelu NEPSY-valmennus ja Hoivapalvelut Sirpa Väisäsen kanssa Kuopiosta. Sirpan keskustelukumppanina toimi Leena Mannström Taitobasta.

Lähde mukaan Taitotreeneihin!

Jos teet työtä, jossa ohjaat toisia löytämään ratkaisuja muutoshaasteisiin, johtamiseen ja kehittymiseen, voit saada vahvistusta ratkaisukeskeiseen työskentelyotteeseesi TaitoBan Taitotreeneistä. Voit tulla mukaan oppimaan omista lähtökohdistasi ja tarpeistasi käsin, olet sitten tuoreempi tai jo kokenut ratkaisukeskeinen toimija. Pääpaino on harjoittelussa, kokeiluissa ja ajattelun kehittämisessä rennossa ilmapiirissä.

Osallistua voi valinnan mukaan kolmeen, kuuteen tai kaikkiin yhdeksään taitotreenin, joita pidetään kerran kuussa perjantai-iltapäivisin ajalla 15.9.23 – 24.5.24.

Ilmoittaudu mukaan ensimmäiseen työpajaan 15.8.2023 mennessä.

Työpajoissa valmentajina toimivat TaitoBan kokeneet ja taitavat ratkaisukeskeisyyden osaajat Krisse Lipponen, Peter Sundman, Bodil Mickels, Marika Tammeaid, Leena Mannström, Leena Rasanen ja Mari Juote.

Ilmoittaudu mukaan

Seuraava
Seuraava

Tarkoittaako ratkaisukeskeisyys, että ollaan aina positiivisia?